Koiran raiskaama

Kaikki tapahtui noin 10 vuotta sitten ollessani 24. Olin käymässä vanhempieni luona, viettämässä viikonloppua. Oli lauantai-ilta ja tarkoitukseni oli mennä saunomaan sen jälkeen, kun vanhempani olivat tulleet saunasta. Isä kertoi minulle, että meidän koira Topi, iso rottweiler, oli karannut naapuriin, koska siellä oli narttukoira, jolla oli juoksuaika. Isäni pyysi minua katsomaan, näkyisikö koiraamme mennessäni saunaan ja jos näkyisi, että ottaisin kiinni ja veisin sen sisään.

Kävelin saunalle, joka sijaitsee taloltamme noin 100 metrin päässä metsän reunassa. Koiraamme en nähnyt siinä vaiheessa missään. Huutelin Topia jonkin aikaa eikä mitään tapahtunut, joten odottelin hetken ja tuumasin, että taidan mennä saunomaan. Riisuuduin ja etsin pesuvehkeet ja menin saunaan.

Saunoessani ajattelin vaimoani, joka oli jäänyt kotiin ja hyväilin itseäni hieman. En kuitenkaan niin, että olisin saanut orgasmia. Saunoin hetken ja otin kunnon löylyt, jonka jälkeen menin kuistille vilvoittelemaan. Kuistilla ollessani minulle tuli mieleen, missähän meidän Topi oikein oli. Menin portaille huutamaan Topia. Jonkin ajan kuluttua kuulin metsästä ryskettä ja huomasin, että sieltähän se koira tuli. Houkuttelin Topia tulemaan kuistille, että saisin sen kiinni juoksunaruun, joka oli saunan ja puun välissä.

Kiedoin pyyhkeen kunnolla vyötärölleni ja menin Topia vastaan. Topi oli ilmeisen väsynyt, kun se antoi ottaa niin helposti kiinni. Huusin vanhemmilleni, että Topi oli tullut kotiin hirmulikaisena ja kyselin äidiltäni, mitä tekisin koiralle.

– Laitanko juoksunaruun vai pesenkö sen ja tuon sisälle?

– Pese Topi ja tuo saunomisesi jälkeen sisälle, äitini vastasi.

En ollut ikinä pessyt Topia ja ihmettelin hetken, kuinka sen nyt tekisin. Irrotin Topin juoksunarusta ja menimme saunan pesuhuoneeseen. Koiraa suihkutellessani se rupesi roiskimaan vettä minun päälleni, joten otin pyyhkeeni pois, ettei se kastuisi. Sain koiran selän huuhdeltua kaikesta moskasta puhtaaksi. Koiran mahanalus oli aivan mutainen, joten rupesin puhdistamaan sitä vesisuihkulla. Samalla huomasin, että koiran vehkeiden ympärillä oli verta. Aloin ihmetellä, oliko koira metsässä ollessaan satuttanut vehkeensä. Koiramme vatsa oli mahasta hyvin vaalea, joten siinä veri näkyi hyvin.

Suihkutellessani koiran vehkeitä ne eivät meinanneet millään puhdistua, joten etsin käsiini saippuapullon. Koira oli kaiken tämän ajan ollut hyvin tyytyväinen, kun hoidin sitä. Otin saippuaa käteeni ja rupesin hankaamaan verta pois koiran kalun ympäriltä. Siinä verta hangatessa koiran kalu rupesi jöpöttämään. Koiran kalu tuli tupesta ulos noin viiden sentin verran. Kalu oli kärjestä kapea kuin lyijykynä. Säikähdin, että mitä nyt tapahtui. Topi alkoi liikehtiä hyvin levottomasti. Lopetin hankaamisen ja aloin ottaa lisää saippuaa, jotta voisin saippuoida koiran kokonaan.

Saippuapulloon kurkottaessani pullo tipahti leveän pesurahin alle. Jouduin laskemaan Topista irti ja menin polvilleni ottamaan penkin alta pesupulloa. En heti huomannut, minne pullo oli pyörähtänyt, koska saunassa oli hämärää. Siinä etsiessäni pulloa penkin alta Topi oli tullut taakseni ja hyppäsi selkääni ja naulitsi minut paikoille koko 80 kilon painollaan. En päässyt siitä minnekään. Jouduin tukemaan itseni käsillä lattiasta, joten en voinut työntää kädellä Topia pois. Tunsin, kuinka Topin kullin pää hakkasi jalkaani ja välillä kiveksiäni. Säikähdin hirveästi ja komensin Topia, mutta se ei auttanut mitään. Yritin houkutella Topia pois selästäni sanomalla, että ulkona oli ruokaa, jotta pääsisin ylös, mutta Topi ei ollut kuulevinaan.

Yritin painua vähän alemmaksi, jotta pääsisin loukusta pois, mutta Topi lykki koko ajan kaluaan minun reiteeni ja pakaroihin. Koiran kulli tuntui hyvin terävältä. Se oli kuin lyijykynällä olisi tökkinyt. Yrittäessäni päästä pois siinä kävikin päinvastoin. Topin kulli osuin suoraan minun anusaukkoon. Säikähdin helvetisti. En ollut koskaan antanut kenenkään koskea minun anukseeni. Vaimon kanssa olin rakastellut vain normaalisti. Topin kulli ei vielä siinä vaiheessa mennyt sisään. Topi perääntyi hiukan, ilmeisesti minun huudon säikäyttämänä.

Yritin koko ajan kampeutua pois penkin alta. Ei ollut mitään mahdollisuutta, koska Topi piti minua kiinni molemmilla tassuilla ja penkki oli naulattu kiinni seinään. Topi alkoi uudestaan lykkiä kaluaan minun pakaroihin. Yritin kaikin konstein välttää Topin kalua, mutta yritykseni epäonnistui. Topi sai kuin saikin kalun anusaukolleni. Minä huusin ja uhkailin Topia, mutta se ei auttanut mitään. Topi survaisi kalunsa minuun yhdellä painalluksella. Anukseeni koski aivan mielettömästi. Topi aloitti hyvin nopeatempoisen nainnin, jonka aikana Topin kalu tuntui kasvavan kymmenkertaiseksi siihen, mitä olin nähnyt sen vatsan alla. Nainnin aikana tuntui, että perseeni räjähtää. Suunnaton tuska tuntui perseessäni.

Topi jatkoi naintiaan ja samalla kipuni pikkuhiljaa väheni. Topi jatkoin naintiaan, joka hiljalleen hiljeni paikoillaan oloksi. Olin samaan aikaan päässyt peruuttamaan hiukan penkin alta, niin että olin saanut pääni pois penkin alta. Yritin kääntää päätäni komentaakseni Topia, mutta Topi tarttui minua hampailla niskastani. En uskaltanut tehdä siinä vaiheessa enää mitään, koska en tiennyt, mitä koira tekisi. Topi jatkoi naintiaan perseeseeni. Hetken kuluttua yritin kääntää päätäni, mutta silloin Topin rinnasta kuului murinaa ja Topi kiristi otettaan hiukan. En voinut kuin alistua.

Topi jatkoi naintiani, joka pikkuhiljaa hiljeni sellaiseksi odottamiseksi. Topin kalu tuntui nytkivän perseessäni. Tunsin, että jotain valui reisiäni pitkin. Säikähdin, että oliko minulle tullut haava anukseeni. Yritin koittaa kädelläni, mitä sieltä valui, mutta en onnistunut, koska olisin muuten kaatunut naamalleni. Olin aivan paniikissa. Topin kalu jatkoi nytkimistään perseessäni ja reidet tuntuivat kastuvan entisestään. Tätä jatkui vielä jonkin aikaa ja Topi alkoi vetää itseään irti minusta, mutta ei onnistunut. Olin aivan paniikissa, kun en tiennyt, mitä oli käynyt.

Topi jatkoi vetämistään. Perseeni tuntui kuin olisi revennyt. Paniikissa puristin perselihaksia enemmän yhteen, niin ettei olisi sattunut, joten siinä kävi niin, ettei Topi päässyt irti. Olin aivan paniikissa, koska pelkäsin, että joku tulisi saunalle katsomaan, missä olen ja näkisi, mitä oli tapahtunut.

Tätä nalkissa oloa oli kestänyt noin kymmenen minuuttia ennen kuin Topi pääsi irti. Kun Topi oli irrottautunut minusta ja mennyt lattialle puhdistamaan vehkeitään, silloin noustessani seisomaan näin, mihin olimme jääneet kiinni. Topin vehkeiden juuressa oli sellainen noin tennispallon kokoinen patti, joka oli mennyt anukseni sisäpuolelle. Polveni olivat aivan vetelät äskeisen nainnin jäljiltä. Yritin istua, mutta anukseeni koski mielettömästi. Oli pakko mennä polvilleen pesuhuoneen lattialle.

Olin aluksi helvetin vihainen Topille. Meinasin ruveta hakkaamaan sitä siinä, mutta kun katsoin Topia, joka hyvin tyytyväisen näköisenä nuoli vehkeitään, en voinut syyttää kuin itseäni, kun olin mennyt pesemään sen vehkeitä.

Rupesin tutkimaan itseäni. Anukseni oli helvetin kipeä ja tuntui olevan aivan hellä ja limainen. Olin aivan paniikissa, kun anuksesta valui nestettä koko ajan. Tutkin kädelläni, mitä se oli. Helpotukseni oli todella suuri, kun se ei ollutkaan verta vaan sellaista kirkasta nestettä, koiran siemennestettä. Kyljissäni oli koiran kynsien jäljet ja niskassani koiran hampaiden painaumat. Onneksi ei ollut tullut haavoja.

Tutkiessani itseäni Topi oli noussut jaloilleen ja rupesi nuolemaan minun anustani, sääriäni ja kylkiäni. Säikähdin aluksi ja peräännyin ja yritin työntää koiraa pois luotani, mutta olin aivan voimaton äskeisestä nainnista. Topi jatkoi nuolemistaan. Se nuoli minua kaulasta, kyljistä ja naamasta. Se alkoi tuntua todella hyvältä ja rentouttavalta. Tuntui kuin koiran lämmin kieli pitkä kieli pääsisi joka paikkaan. Kielen lipoessa pakaroitani pyllistin hiukan, jotta kieli yltäisi paremmin anukseeni. Kieli oli hiukan karhea ja tosi pitkä. Kieli meni syvälle peräreikääni. Koira nuoli anustani ja sieltä tulevaa spermaa. Pyllistin lisää, jotta se pystyi nuolemaan paremmin. Spermaa oli valunut palleilleni. Koiran nuollessa anustani kieli osui palleihini ja kaluni varteen.

Koiran nuollessa ja minun rauhoittuessa nainnista aloin kiihottua. Minulla alkoi tehdä mieli ja kaluni alkoi nytkähdellen nousta. Käännyin Topia kohti ja annoin Topin nuolla kaluani ja kivespussejani. Kiihotuin siitä niin paljon, että kaluni rupesi seisomaan aivan sinipunaisena. Kaluni ei ollut koskaan ollut niin iso, noin 20 cm. En ollut ikinä tuntenut sellaista tunnetta. Mieletöntä tykytystä ja kihelmöintiä ja tunsin, että laukeaisin aivan kohta. Lauetessa lastini lensi suoraan koiran naamaan.

Topi jatkoi pehmenevän kalun nuolemista ja otti joka spermatilkan talteen. Minä rupesin halaamaan Topia, kun se oli tyydyttänyt minut nuolemalla kaluani. Tointuessani orgasmista nousin seisomaan ja tunsin oloni rättiväsyneeksi. Pesin itseäni joka puolelta ainakin kahteen kertaan. Kun olin pessyt itseni, vein Topin ulos juoksunaruun ja katsoin samalla kelloa miettien, kuinka kauan tässä oli mennyt. Koko touhussa oli mennyt vain noin 45 minuuttia.

Hetken mietin, mitä tekisin ja kun tajusin, mitä oli tapahtunut, minulla tuli mielettömän likainen tunne. Menin uudestaan saunaan ja pesin itseni. Tunsin, että olin tehnyt jotain todella rikollista. Hävetti ja koski joka paikkaan ja päätin mielessäni, että en kertoisi tästä ikinä kenellekään. Pukiessani vaatteita päälleni perseestäni tuntui koko ajan valuvan koiran spermaa. Laitoin housuihin suojaksi paperia.

Koko illan tuntui oloni todella vaikealta ja perseeseen koski todella paljon. Koira tuntui seuraavan minua joka paikkaan. Äitinikin ihmetteli sitä hiukan.

– Taisit pestä Topin niin hyvin, että se otti sinut isännäkseen, äitini sanoi. Topi otti minut kylläkin väkisin.

– Taisi Topi saada naapurin nartulta pimpsukkaa, kun on noin tyytyväisen näköinen, isäni sanoi ja nauroi makeasti. Siinä samassa tajusin vasta, mistä se veri Topin vehkeisiin oli tullut. Minä hölmö.

Tämä on jäänyt ainoaksi eläinseksikokemukseksi ja siitä on noin kymmenen vuotta. Naarmuista ja muista jäljistä jouduin vaimolle valehtelemaan, että olin kaatunut risukkoon. Kuukauden ajan takapuoleni oli kipeä.

Tarinani on tosi. Ainoat muutokset olen tehnyt nimiin.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *