Pillua kaverin äidiltä

pillua-kaverin-aidilta2

Auttaessaan remonttihommissa kaverinsa muodokasta äitiä pääsee nuorimies tekemään lähempääkin tuttavuutta aikuisen naisen vartalon kanssa …

Nuorena paras kaverini oli Pete. Käytännössä katsoen olimme aikalailla pienestä pitäen aina yhdessä. Vuosien kuluessa kummallekin tuli omia tekemisiään ja näimme vähitellen harvemmin ja harvemmin. Peruskoulun jälkeen Pete suunnisti lukioon minun valitessani oppisomiskoulutuksen puusepäksi – olin aina ollut varsin taitava käsistäni, eivätkä koulujen lukuhommat oikein istuneet helposti innostuvaan luonteeseeni.

Vuosien kuluessa Peten äiti Helena oli tullut minulle hyvinkin tutuksi. Pikkupoikana Helena oli ollut kuin toinen äiti, toki murrosikään tultaessa olin yhtäkkiä tajunnut kaverini äidin olevan todella upea ilmestys – pitkät punaiset hiukset, ruskeat suuret ja lempeät silmät. Pituutta ei ollut kuin 160 senttiä, muotoja sen sijaan vartalossa löytyi. Runsaat rinnat ja iso pyöreä peppu olivat usein pääosassa runkkaillessani huoneessani. Helena oli joutunut kasvattamaan Peten yksin, koska Peten isä kuoli kun poika oli 8 vuotta. Helena oli ammatiltaan sairaanhoitaja.

Sinä kesänä olin itse 22 ja Helena hiukan päälle 50-vuotias. Olin lupautunut jo keväällä auttamaan häntä keittiön remontissa, mutta projekti oli syystä tai toisesta viivästynyt. Pelkästä palveluksesta ei ollut kyse, vaan oli sovittu, että saisin ihan raha palkankin. Viimein eräänä perjantaina Helena soitti ja kertoi, että hommat voisivat alkaa maanantaina. Sovimme, että tulisin aamulla heti kello 8.00 aloittamaan urakkaa. Heräsin aamulla ajoissa ja otin työvälineet mukaan. Menin vanhaan tapaan suoraan ovesta sisään, sillä olin aina mennyt muutenkin heille kuin talo olisi minun. Lähestulkoon toinen kotihan se oli minulle nuoruudessa ollutkin. Kävelin kohti keittiötä, kun yhtäkkiä Helena tuli kylpyhuoneesta. Hänellä oli suojanaan ainoastaan pyyhe päänsä ympärillä, muuten ystäväni äiti oli täysin alasti.. Käänsin äkkiä katseen pois Helenan alastomasta vartalosta.. Mutta en voinut olla huomaamatta noita kauniita kookkaita rintoja, joiden päällä vesipisarat vielä valuivat. Yhtäkkiä mieleeni tulvahtivat kaikki nuoruusmuistot siitä, kuinka olin haaveillut seksistä kaverini äidin kanssa.

Helena sai samantien napattua pyyhkeen suojakseen ja meni vaihtamaan vaatteita. Kun hän tuli takaisin pahoittelin tapahtunutta ja sitä etten ollut soittanut ovikelloa. Hymyillen Helena totesi vain, että oli hänen mokansa kun hän ei muistanut minun olevan tulossa. Hän totesi myös, ettei kyseessä ollut mikään iso asia. Aloittelimme sitten yhdessä remonttia. Pian panin merkillä, että tästä tulisikin hieman isompi urakka. Tekisin lujasti töitä jotta saisin sen viikon aikana valmiiksi. Millään en kuitenkaan saanut mielestäni tuota ihanaa ilmestystä.

Helenalla itsellään oli alkanut loma ja hän oli ottamassa aurinkoa keltaisissa bikineissä. Ihailin muodokasta aikuisen naisen vartaloa aina välillä ulkona. Välillä pidin taukoa ja menin itsekin ottamaan aurinkoa. Otin paidan pois ja ruumiillisesta työstä hyvin kehittyneet lihakset näkyivät hyvin. Levitin rasvaa päälleni ja aloin ottamaan aurinkoa. Yhtäkkiä Helena kysyi, josko laittaisin aurinko rasvaa hänen selkäänsä. Hän makasi mahallaan ja hän oli avannut bikiniensä yläosan, jotta selkään ei jäisi rajoja. Puristin voidepulloa ja sain kunnon satsin Helenan selälle. Aloin hieroa öljyä hänen selkäänsä. Hän mumusi, että tuntuupa hyvältä.

Menin tämänjalkeen jatkamaan hommiani. Mutta sitten huomasin, jotain joka sai keskittymiseni herpaantumaan. Helena oli kääntynyt selälleen ja otti aurinkoa yläosattomissa. Lisäksi hän hieroi rasvaa rintoihinsa. Seurasin kuinka hänen kätensä voimakkaasti hieroivat rasvaa rintojen päälle. Ajattelin, että olisipa mukava päästä hieromaan noita ihania isoja rintoja. En voinut mitään, vaan minun piti mennä vessaan tyydyttämään itseäni.

Pari ensimäistä päivää kului näissä merkeissä. Jatkoin projektin tekemistä ja se sujui hyvin. Keskiviikkona olin naulaamassa kaappia kiinni, niin horjahdin ja kaaduin. Epäonnekseni lattialla oli juuri terävä kulma siinä kohdassa. Ja isku osui sopivasti lonkkaan. Huusin kovaa, koska kipu oli niin sietämätöntä. Helena juoksi äkkiä sisälle ja kysyi mitä hätänä. Kerroin, että olin kaatuessani osunut johonkin terävään. Helena sanoi, että sinultahan tulee verta ja että hän tarkastaa olenko kunnossa.

Niinpä Helena talutti minut olohuoneeseen sohvalle makaamaan ja kokeneen sairaanhoitajan ottein alkoi hoitaa tilannetta. Ensin lähtivät shirtsit jotka minulla olivat jalassa. Kipu oli edelleen kova. Boxerit olivat edelleen jalassa, ne alkoivat värjäytyä sivusta punaisiksi verestä. Helena totesi, että hänen pitää ottaa vielä boxeritkin pois päältäni. Siinä minä olin pelkässä t-paidassa kaverini äidin sohvella. Hetken kolhuani tutkittuaan Helena huomasi puunsäleen, joka oli tunkeutunut ihon alle ja ammattilaisen otteen sai sen poistettua. Tämän jälkeen hän alkoi lämpimällä vedellä ja desifiointiaineella putsaamaan haavaa. Helenan puuhatessa siinä haarojeno kohdalla huomasin yhtäkkiä alkani kiihottua tilanteesta. Ensin en reagoinut mitenkään, mutta kun kipu pikkuhiljaa hellitti, alkoi penikseni heräilemään. Helenan oli edelleen vain keltaiset bikinit päällään ja isot rinnot aina välillä reittäni.

Penikseni alkoi pikkuhiljaa kasvamaan. Yritin taistella vastaan ja ajatella kaikkea epäseksuuaalista. Mutta en voinut mitään. Ajattelin, että miten Helena reagoisi. Kohta kullini seisoi lähestulkoon täydessä mitassa. Mutta kaverini äiti totesi vain iloiseen sävyyn, että tiedämme ainakin että mitään vakavia vaurioita ei tapahtunut. Minä tähän, että sepä hyvä. Hän jatkoi vielä puhdistusta, mutta huomasin, että hän ei enää puhdistanut haavaa enemmän siveli reittäni liikuttaen kättään pikkuhiljaa kohti komeasti seisovaa nuoren miehen kyrpää, johon Helenankin katse oli nauliutunut. Hetken viivyteltyään sormet saavuttivat kullin ja sivelivät hetken sen vartta ennen kuin kiertyivät sen ympärille. Aikuisen naisen kokenut käsi teki muutaman runkkausliikkeen ja minusta tuntui kuin voisin laueta siihen paikkaan. Helenan silmät siirtyivät kulliltani katsomaan minua silmiin epävarman häivähdyksen viipyillessä niissä. Nousin sohvalta ylös ja suutelin Helenaa suoraan suulle. Helena vastasi kiihkeästi suudelmaan pitäen edelleen kiinni kullistani, mutta sanoi, että tämä on väärin, että mitä hänen poikansakin ajattelee. Minä sanoin, että ei hän mitään sano. Koska ei tule koskaan tästä mitään kuulemaan. Helenan kasvoille levisi helpotus.

Suutelimme kiihkeästi ja pääsin viimein puristelemaan noita ihania isoja rintoja, joista olin haaveillut jo pikkupojasta asti. Menimme makuuhuoneeseen, jossa aloin näykkiä hänen korvaansa. Etenin hänen kaulaansa. Revin bikinin yläosan pois ja aloin kielenpäälläni kierritellä nännin ympärille. Tämän jälkeen etenin alaspäin, Helena repi bikiniensä alaosan pois. Näin kuinka kiimassa hän oli. Kieleni kosketti ensin hänen karvapehkoaan ja sitten se eteni sitten turvonneiden häpyhuulten väliin. Aikuisen naisen pillu valui jo runsaasti kiimanesteitä jotka sekoittuivat omaan sylkeeni kun ahnaasti nuolin ihanaa pillua ja etsin tietä klitorikselle. Tunsin kuinka Helena liikehti voimaakkaasti ja äänähteli kovaäänisesti.

Ajattelin, että nyt on minun vuoroni. Menin puolestani makaamaan sängylle ja ohjasin Helenan pään kovana seisovaa kullia kohti. Hän pyöritteli kielen päällään terskaani ympäri antaen huultensa välillä vaeltaa pitkin kullin vartta. Sitten hän ohjasi terskan suuhunsa ja aloitti todella voimakkaan imutuksen. Huomasi kyllä, että nyt ei ollut kyse mistään ikäisestäni puolikokemattomasta tyttelistä, tämä suu selkeästi oli tuottanut nautintoa miesten kaluille ennenkin. Hetken päästä minun piti vetää vehkeeni pois Helenan ihanasta suusta, etten laukeaisi ennen aikojani, silla todellakin halusin nussia kaverini äitiä. Helena asettui selälleen sängylle ja levitti jalkansa minulle. Kiimaisena kiiltelevä pillu odotti ahnaan näköisenä täytettä sisäänsä. Tuntui taivaallisen ihanalta kun kova kyrpäni työntyi liukkaaseen mutta yllättävänkin tiukaan vittuun. Oli ihanaa huomata kuinka Helena nautti kun sai panna poikansa kaverin kanssa. Sitten ohjasin Helenan vatsalleen maakuulle ja nostin hänet nelinkontin minuunpäin. Helena laittoi kätensä seinää ja tiesi mitä oli tuleva.

Työnnyn Helenaan takaapäin. Koska olin häntä lähes 40 senttiä pitempi, niin minun oli helppo laittaa käteni hänen isojen rintojensa ympärille. Näin minä nain nautinnosta voihkivaa Helenaa takaapäin. Kohta Helena alkoikin huohottaa, että lisää ja kovempaa, ihana nuoren miehen kulli. Nopeutin tahtia ja samalla käteni olivat ihanien rintojen ynpärillä. En uskonut todeksi miten ihanalta tämä kaikki tuntui. Vaikka täysin kokematon en ollutkaan, En ollut ennen nainut naista takaapäin. Lopulta tunsin kuinka paine alkoi kasvaa. Otin loppukirin, nopeutin tahtia ja näin kuinka Helenakin oli lähellä orgasmiaan. Tunsin uskomattoman tunteen, kun kaluni vapautti paineet. Aseeni oli lauennut ja spermaa virtasi Helenan pilluun. Olin aivan loppu. Makasimme molemmat aivan hikisinä huohottaen.

Lopulta remontti valmistui ja minäkin sain vielä nauttia Peten äidistä. Pääsin mm toteuttamaan fantasiani, potilaana sairaanhoitajan vastaanotolla. Hän oli pukeutunut oikeaan hoitsun asuun – mutta oli jättänyt kaiken alta pois …..

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *