Riina jakaa töissä pillua

Riina oli tyytyväinen kesäduuniinsa. Maahantuontifirman johtajan sihteerin hommat sujuivat helposti, varsinkin kun koko firma kävi kesällä puolilla kierroksilla. Palkkakin oli sen verran hyvä, että siitä jäi hyvin säästöönkin seuraavan syksyn abiturientille. Kaiken lisäksi firman pomo, noin 45-vuotias ja ikäisekseen komean näköinen Jaska, kohteli häntä huomaavaisesti. Silloin harvoin kun piti jäädä ylitöihin, Jaska heitti hänet aina Mersullaan kotiin. Tuntui suloiselta hikisen, helteisen päivän jälkeen istahtaa ilmastoituun autoon. Autostereoista soi hiljaa vanha blues, Jaskan lempimusiikki, ja Jaska ohjaili autoa rauhallisesti tuoksuen kevyesti partavedeltä ja sikarilta. Riina vaistosi, että Jaska vilkaisi välillä aurinkolasien takaa hänen rintojaan ja lantion seutuaan. Sekin tuntui mukavalta. Itse asiassa se kiihotti häntä, vaikkei hän sitä edes itselleen oikein myöntänyt…

Kuin itsestään Riina pukeutui huomattavan usein minihameeseen ja tiukkaan puseroon – tai sitten hyvin lyhyeen kesämekkoon… Hän huomasi myös yllätyksekseen kiinnostuneensa yhä enemmän Jaskasta. Yhtenä päivänä kun Jaska kääri hihansa, Riina huomasi käsivarressa isohkon tatuoinnin. Tatuointi Jaskan ikäisellä miehellä oli aika harvinaista, lisäksi se näytti vanhalta ja suttuiselta. Riina ei uskaltanut kysyä mitään tatskan alkuperästä, mutta mietti välillä itsekseen, olisiko Jaksa ollut joskus merillä – tai vankilassa… Se teki miehen vain mielenkiintoisemmaksi. Riina alkoi myös ihmetellä tiettyjä perjantaisin saapuvia lähetyksiä, joita ei koskaan purettu työviikon aikana, vaan jotka Jaska jätti omiksi ”ylitöikseen” viikonloppuisin.

Elokuussa alkoi olla vilkkaampaa. Silloin konttorilla näkyi myös useammin Stigu, Jaskan asiakas, tai paremminkin kaveri. Miehet istuivat usein tuntikausia yhdessä, vitsailivat ja lähtivät joskus kesken päivän jonnekin, kuulemma ”kaljalle” tai ”naisiin”. Jos Jaskasta ei pystynyt päälle päin näkemään, olisiko tämä joskus ollut vankilassa, Stigun kohdalla asiasta ei ollut epäilystäkään. Miehen ruskettuneet ja juonteikkaat piirteet olivat sen verran karkean, jopa julman näköiset, että häntä olisi pitänyt jonkin sortin rikollisena ilman näyttäviä tatuointejakin. Hän oli kuitenkin kuulemma kirjakauppias. Riinaa Stigu katsoi usein avoimen himokkaasti, vaikka muuten oli korrekti ja kohteliaskin…

Yhtenä perjantaina tuli taas iso lähetys Saksasta, ja sekä Jaska että Stigu olivat tavallista iloisemmalla tuulella. Miehet pyysivät Riinaa illalla juhlimaan ”hyviä kauppoja”, ja hetken harkittuaan Riina suostui. Käytyään suihkussa ja pukeuduttuaan Riina jäi kotiin odottelemaan. Puoli kahdeksalta Jaskan iso musta Mersu kaartoi pihaan. Stigu istui etupenkillä ja näytti hieman juopuneelta. Hän suorastaan riisui Riinaa katseellaan. Riinasta se tuntui samaan aikaan vaikealta – ja mukavalta. Jotenkin kiihottavalta.

Riina tunsi olevansa kuin prinsessa, jota nämä kaksi aikuista miestä kuljettivat läpi kaupungin. Ensin käytiin syömässä huippuluokan ravintolassa ja sitten jatkettiin iltaa baarikierroksella. Jaskan Mersu sai jäädä parkkiin, ja Jaskakin alkoi ottaa reippaammin. Loppuillasta seurue kävi vielä muutamassa yökerhossa. Riinaa imarteli suuresti se, että hän, Jaska ja Stigu pääsivät joka paikassa jonon ohi joko vinkkaamalla tai soittamalla kännykällä. Ja Riinaltakaan ei paljon papereita kyselty… Riina muisti ex-poikaystävänsä sooloilut yökerhon jonossa: Joni yritti olla suurtakin päällikköä tehdäkseen vaikutuksen, mutta oli sitten vähällä saada turpiinsa. Tahtomattaankin Riina ihaili Jaskan ja Stigun itsevarmuutta ja paksua lompakkoa; näiden miesten ei tarvinnut jonottaa ja kerjätä ja puhua paskaa. Joni tuntui heidän rinnallaan todelliselta rääpäleeltä…

Loppuillasta vessasta palatessaan hän sattui kuulemaan, miten Jaska ja Stigu puhuivat perjantaina tulleesta lähetyksestä. Hän jäi baarin kulman taakse salaa kuuntelemaan. ”Uutta ei tarvitakaan sitten vähään aikaan. Tääkin lasti tekee monta miestä ja naista onnellisiksi. Mä tunnen olevani Eros tai mikä perkeleen Amor se nyt oli…” Jaska naureskeli. ”Ja urheileva nuoriso saa haluamansa just salikauden alkajaisiksi…” Stigu hohotteli. Miehet skoolasivat sille asialle. Riina odotti hetken ja tuli sitten heidän seuraansa. Stigun tummat silmät tuntuivat suorastaan porautuvan hänen rintoihinsa. Myös Jaskan hieman päihtyneillä kasvoilla oli vähemmän verhottu himokas katse.

Illan päätteeksi Jaksa antoi Riinalle 50 euroa ”taksia varten”. Miehet sanoivat lähtevänsä vielä ”yhtä paikkaa katsomaan”. Taksimatkalla kotiin Riina arveli heidän menneen johonkin huorakapakkaan. Ajatus tuntui vähän ällöttävältä, mutta myös kiihottavalta, varsinkin kun muisti miesten äskeiset avoimen kiimaiset katseet.

Riina nukkui hyvin ja heräsi omaksi ihmeekseen virkeänä. Vanhemmat ja pikkuveli olivat vielä mökillä, joten onneksi ei tarvinnut alkaa tilittää myöhäistä kotiintuloa. Riina mietti illalla kuulemaansa keskustelun pätkää. Mitä ne sanoivat siitä lähetyksestä: Eros ja Amor? Kuulosti mielenkiintoiselta. Hetken mielijohteesta Riina päätti käväistä firmassa, hänellähän oli avaimet.

Pihalla ei näkynyt Jaskan eikä kenenkään muunkaan autoa. Kämmenet hikoillen Riina meni varaston puolella ja avasi yhden lavalla olleen paketin. Dvd-levyjä. Riina vilkaisi yhtä ja henkäisi syvään. Kannessa suttuisen näköinen blondi imi valtavaa neekerinkyrpää. Kannessa luki ”Taboo”. Riinan sydän pamppaili. Hän katsoi muitakin dvd-levyjä: samaa tavaraa. Nahka- ja kumiasuihin pukeutuneita miehiä ja naisia, ruoskimista, ryhmäseksiorgioita, teinityttöjä aikuisten karvaisten miesten kanssa, vanhempia naisia nuorten urosten käsittelyssä, lesboilua… Riina oli joskus katsellut kaverinsa kanssa jonkun tämän isoveljen pornoleffan, mutta silti tämä tuntui aika hurjalta. Vai tällainen ”kirjakauppias” Stigu olikin… Ei ihme, että Jaska halusi purkaa ja jaella tämän lastin itse.

Dvd-levyjen alla näkyi muovipussi, jossa oli valkoisia tabletteja. Urheilevalle nuorisolle salikauden alkuun… Jotain hormoneja! Sydän pamppaillen Riina avasi uuden laatikon. Lisää erikoisuuksia: käsirautoja, ruoskia, seksialusvaatteita – ja valtava määrä erilaisia dildoja. Tilanne oli todella epätodellinen: Riina oli mahdollisimman arkisessa paikassa – työpaikan varastossa – ja ympärillä oli hurja arsenaali mitä rivoimpia ja irstaimpia tavaroita. Riina tunsi outoa kihelmöintiä ja tykytystä… Kädet hieman vavisten hän avasi yhden dildopakkauksen. Hän piteli kädessään ainakin 25-senttistä, luonnollisen näköistä tekokyrpää. Se tuntui kädessä samaan aikaan kovalta ja kimmoisalta. Riina nielaisi. Hän tunsi kostuvansa.

Sitten hän säikähti enemmän kuin koskaan. ”Jaaha, tyttö onkin tullut tänään ylitöihin…” Jaska sanoi tasaisella äänellä aivan hänen selkänsä takaa. Riina kääntyi katsomaan. Jaskan ilme ei ilmaissut sen enempää vihaa, suuttumusta kuin hämmästystäkään. Se tuntui erityisen pahaenteiseltä… Jaskan vieressä seisoi Stigu, joka hymyili vinosti ja sanoi: ”Ja meille vanhoille miehillehän apu on aina tarpeen…” Riina alkoi hätäisesti selittää, että hän oli kuullut, mitä eilen oli puhuttu ja että oli kiinnostunut ja että oli pahoillaan ja että ei ollut ollut tarkoitus… Miehet kuuntelivat selitystulvaa ja katsoivat häntä hymähdellen. Vasta hetken päästä hän tajusi, että se johtui siitä, että hänellä oli vieläkin kädessään valtava tekokyrpä… Hän pudotti sen kädestään kuin tulikuuman esineen.

”No, Riina, löytyikö tarjonnasta joku erityisen kiinnostava leffa?” Stigu kysyi ja siirtyi hänen vierelleen. ”Nyt saat valita noista sen kaikkein mukavimman videon palkkioksi uhrautuvasta työskentelystä…” Riina katsoi miehiä neuvottomana, mutta nämä näyttivät olevan tosissaan. Stigu latoi laatikon päälle toistakymmentä erilaista videota ja sanoi käheällä äänellä: ”Alahan valita.” Riina kääntyi miehiin selin ja katsoi suunnattoman häpeissään jo äsken silmäilemiään videonkansia.

Yhtäkkiä hän tunsi, miten Stigu tarttui takaapäin hänen rintoihinsa. Hän sävähti, mutta ei uskaltanut ruveta tappelemaan vastaan. Stigun kädet leipoivat hänen rintojaan, ja samalla hän tunsi miehen kuuman hengityksen niskassaan. Hän tunsi nänniensä jäykistyvän, kun Stigu kuiskasi matalalla äänellä hänen korvaansa: ”Valitse ihan kaikessa rauhassa” ja suuteli hänen niskaansa. Riina hengitti raskaasti ja yritti katsella videoita, mutta huomio kiinnittyi paremminkin Stigun käsiin, jotka nyt vaelsivat puseron alla ja nostivat rintaliivit rintojen päälle. Pian hän tunsi Stigun lämpimät kädet paljailla rinnoillaan – ja tämän kuumat huulet ja karhean parransängen niskassaan. Stigu painautui tiiviisti häntä vasten; pakaroita ja alaselkää vasten tuntui jotain kovaa ja lämmintä…

Riina huohotti ja sulki silmänsä. Hän ei voinut mitään sille, että kiihottui Stigun kähmimisestä. Kädet tuntuivat samaan aikaan voimakkailta, vaativilta – ja helliltä. Hän ei pannut yhtään hanttiin, kun Stigun oikea käsi lähti vaeltamaan vatsaa alaspäin. Pian se sujahti minihameen alle ja kopeloi pikkuhousujen päältä hänen pilluaan. Riina ei viitsinyt edes puristaa reisiään yhteen. Itse asiassa hän toivoi, että Stigun käsi livahtaisi mahdollisimman pian pikkupöksyjen sisään…

Ja niin tapahtuikin. Riinalta pääsi tahaton äännähdys, kun hän tunsi Stigun sormet kostuneella pillullaan. Hieman hän punastui, kun Stigu naureskeli Jaskalle: ”Tää tyttöhän on ihan kiimoissaan. Me taidettiin tulla just sopivaan aikaan…” Stigu käänsi hieman Riinaa, ja tämä avasi silmänsä. Näky sai hänet haukkomaan henkeään. Jaska seisoi hänen edessään sepalus auki. Valtava tummanpuhuva kulli sojotti suoraan kattoa kohti. Riina ei saanut silmiään irti tuosta kalusta. Itse asiassa se oli vasta hänen toinen oikeasti näkemänsä seisova kulli. Jonilla oli paljon pienempi ja ohuempi verrattuna tähän suonikkaaseen ja ryhmyiseen patukkaan.

”Sähän voisit kohteliaana tyttönä vaikka kätellä sun pomoas…” Stigu kuiskasi hänen korvaansa, samalla kun jatkoi entisestään kostuneen pillun hieromista. Jaska astui rivosti hymyillen lähemmäs, ja hieman epäröityään Riina ojensi vapisevan kätensä ja kiersi sen Jaskan kullille. Hän sai juuri ja juuri kätensä sen ympärille. Kulli sykki kuumana ja kiihottavana. Riina teki muutaman varovaisen runkkausliikkeen, ja äännähdyksistä päätellen Jaska tuntui pitävän siitä… Riina oli niin märkä, että huohotuksen lisäksi huoneen täytti pillun litinä, kun Stigu työnteli paria sormea hänen sisälleen.

Jaska alkoi vetää puseroa hänen päältään, ja kuuliaisesti Riina nosti kätensä, jotta puseron saisi vedettyä pois. Stigu avasi takaa rintaliivit ja nekin otettiin pois. Nyt Jaska siirtyi hyväilemään hänen rintojaan, samalla kun Stigu alkoi riisua alapäätä. Jaska tarttui hänen kiinteisiin rintoihinsa ja kumartui suutelemaan ja imemään nännejä. Riina sulki silmänsä ja nautti – ja samalla runkkasi himokkaasti Jaskan paksua kyrpää. Hame oli hetkessä hänen nilkoissaan, samoin pikkupöksyt. Hän nosti jalkojaan vuorotellen, ja Stigu nosti vaatekappaleet pois.

Jaska jatkoi rintojen imemistä, mutta hänen toinen kätensä siirtyi samalla Riinan kostuneelle, turvonneelle ja sykkivälle pillulle. Riina huokaisi syvään. Kukaan ei ollut koskaan yhtä taitavasti ja kiihottavasti käsitellyt häntä. Samalla hän kuuli takaa vyön kilinää ja muuta kahinaa; Stigu oli vähentämässä vaatteitaan. Riina kääntyi katsomaan. Koko Stigun lihaksikas ja ruskettunut ylävartalo oli tatuointien peitossa. Munakarvojen yläpuolella oli puolikaaressa tatuointi, jonka pystyssä sojottava pitkä kulli osin peitti. Todennäköisesti siinä luki: ”For Ladies Only”…

Stigu siirtyi lähemmäs, ja aivan oma-aloitteisesti Riina tarttui vasemmalla kädellään Stigunkin kulliin. Hetken hän runkkasi samaan aikaan kahden aikuisen miehen kyrpää, ja pelkkä ajatus tuntui huikaisevan kiihottavalta. Sitten Jaska siirtyi syrjemmälle riisumaan. Stigu pudottautui polvilleen hänen eteensä ja painoi huulet vasten Riinan häpyhuulia. Taitavasti Stigu lipsutteli kielellään pitkin kostunutta rakoa. Riina kääntyi hieman ja nosti jalkansa yhden matalamman laatikon päälle. Nyt Stigu pääsi nuolemaan paremmin… Riinan oli pakko voihkia, kun Stigun kieli alkoi pyöriä villisti klitoriksen ympärillä.

Riina avasi silmänsä ja näki, kuinka alaston Jaska katsoi Stigun työskentelyä silmät palaen ja runkkasi samalla kulliaan. Stigu nosti päänsä ja sanoi Riinalle leuka ja ylähuuli märkänä: ”Nyt on sun vuoros. Käy lattialle.” Stigu pysyi polvillaan ja tämän eleistä Riina käsitti, että hänen piti asettua lattialle kontilleen hänen eteensä ja ottaa tuo pitkä suippopäinen kulli suuhun… Riina teki työtä käskettyä. Hän tarttui epäröimättä Stigun kaluun ja veteli esinahkaa muutaman kerran edestakaisin. Hän nuolaisi terskan päätä kuin kokeeksi ja otti sitten mulkun suuhunsa. Stigu ähkäisi nautinnosta. Riina oli kokeillut suuseksiä Jonin kanssa vain pari kertaa, mutta Stigun reaktioista päätellen hän osasi vaistomaisesti tehdä asiat oikein.

Samalla hän tunsi, miten Jaska asettui hänen taakseen. Jaska nuoli takaapäin hänen pilluaan, peppureikäänsä ja välilihaansa. Sekin kokemus oli uusi ja ihmeellinen… Stigun myönteisten reaktioiden innoittama Riina yltyi improvisoimaan. Näkemäänsä pornoleffaa muistellen hän juoksutti kieltään pitkin kyrvänvartta ja pyöritti sitä ympäri terskaa. Hän jopa nuoli Stigun karvaisia palleja… Sitten hän tunsi, että Jaska aikoi nussia häntä takaapäin. Tämä oli jo jonkin aikaan levitellyt pillusta liukkautta kullinsa päähän. Nyt Riina tunsi, miten Jaska asetti paksun terskansa hänen häpyhuuliensa väliin ja alkoi hitaasti työntyä sisään. Aluksi ajatus kauhistutti häntä. Se oli näyttänyt niin paksulta…

Sentti sentiltä kulli kuitenkin upposi hänen sisälleen. Riina melkein pidätti hengitystään, mutta lopulta hän tunsi olevansa aivan täynnä; Jaskan vatsa ja reidetkin painautuivat häntä vasten. Nyt se jättikyrpä oli hänen sisällään. Riinalta pääsi nautinnon voihkaisu, kun Jaska alkoi varovasti nussia. Jestas, että kulli voi tehdä hyvää; Jonin hätäinen sohiminen ei ollut tuntunut läheskään yhtä hyvältä. Sitä paitsi se raukka joutui vähän väliä vetämään mulkkunsa ulos, ettei olisi lauennut ennen aikojaan… Ja kuitenkin sitten laukesi. Ennen aikojaan.

Riina oli hetkeksi keskeyttänyt Stigun kullin käsittelyn, mutta alkoi taas nuoleskella ja imeskellä sitä entistä innokkaammin. Tilanne oli suunnattoman kiihottava: hän oli nussimassa kahden miehen kanssa, jotka molemmat olivat suurin piirtein saman ikäisiä kuin hänen isänsä. Vahvoja, aikuisia, oikeita miehiä, vanhoja pukkeja… Stigu huokaili ja silitti hänen hiuksiaan. Jaska oli tarttunut kiinni hänen lanteisiinsa ja alkoi varovaisten alkutahtien jälkeen nussia oikein tosissaan. Oooh! Se oli nussimista se…

Stigu tarttui kulliinsa ja runkkasi sitä, samalla kun Riina imi ja nuoli terskaa. Stigun voihkaisut alkoivat käydä yhä tiheämmiksi ja äänekkäämmiksi. Yhtäkkiä hän tempaisi kullinsa pois Riinan suusta ja hampaat irvessä, silmät kiinni roiski spermansa Riinan hiuksille. Osa lensi selälle asti… Jaska kiihdytti tahtia ja hieroi toisella kädellä samalla Riinan klitorista. Riina tunsi laukeavansa pian. Puolitajuttomana kiimasta hän huusi Jaskalle: ”Nussi mua, nussi mua kovaa! Roiski kaikki mun pilluun, mä syön pillereitä… Ihanaa… nussi, nussi…” Omien rivojen sanojensa kiihottamana Riina laukesi rajusti. Hän melkein kirkui, kun Jaska työnsi muutaman kouristuksenomaisen työnnön ja roiski sitten spermansa syvälle pilluun.

Lyhyen ja äänettömän siistiytymistauon jälkeen miehet kehottivat Riinaa menemään kotiin ja pitämään suunsa kiinni asioista. Kumpikaan ei vaikuttanut vihaiselta tai ilkeältä, pikemminkin hämilliseltä… Asiaan ei palattu enää.

Kesätyön päättyessä Jaska ja paikalle ilmaantunut Stigu ojensivat Riinalle lahjapaketin. Riina punastui, kun tunsi paketin muodosta, että siellä luultavasti olisi videokasetti… Miehet suutelivat häntä poskelle ja toivottivat kaikkea hyvää. Kotona Riina avasi paketin. Siellä oli tosiaan videokasetti, mutta kannessa ei lukenut mitään. Riina avasi kotelon. Sisällä oli videokasetin lisäksi 2 000 euroa rahaa ja lappu, jossa luki: ”Kiltille ja hiljaiselle tytölle”. ”Hiljaiselle” oli alleviivattu. Riina työnsi kasetin videonauhuriin ja tajusi, että oli monta hyvää syytä olla hiljaa. Nauhalla oli firman turvakameran tallentamaa kuvaa varastosta eräänä elokuisena lauantaina…

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *