Vanhempien naisten leikkikaluna

Olin tutustunut Päiviin netin seuranhakupalstalla. Olimme tovin mailailleet ja sen jälkeen siirtyneet meseen ja olihan siinä webbikameraakin käytetty, kun oltiin vähitellen tutustuttu. Päivilla oli ikää 47, se oli yli 20 vuotta mua vanhempi. Ajatuskin, että pääsisin Päivin käsittelyyn, kiihotti mua aivan valtavasti. En ollut oikein löytänyt tarpeeksi villiä seuraa ikäisistäni naisista, mutta Päivi tuntui olevan tarpeeksi pervo ja valmis sellaiseen, mitä itsekin kaipasin. Siksi olin päättänyt tavata Päivin kanssa.

Juna pysähtyi Lahden asemalle alkuillasta. Kävelin asemalaiturilla etsien tuttuja kasvoja. Väkeä oli aika paljon ja Päivin tunnistaminen webbikameran pohjalta näytti olevan vaikeaa.

– Hei komistus, kuului yht’äkkiä takaantani.

– Ai hei, sä olitkin siellä suunnalla.

– Joo, meinasin myöhästyä, kun oli vähän ruuhkaa, mutta tässä mä nyt sitten olen, Päivi sanoi ja kätteli mua. Se oli mun mielestä todella kaunis. Ikäisekseen juuri oikean näköinen, vähän mua pidempi. Tissit olivat hyvänkokoiset ja koko vartalo tuntui olevan hyvässä kunnossa.

– Junakin oli ajoissa vaihteeksi, sain sanotuksi.

– Ei kai sua nyt jännitä? Päivi naurahti.

– No kyllä mua varmaan vähän jännittää.

– Ei se mitään, kyllä mullakin on perhosia vatsassa, mut lähetään nyt kävelemään mun asunnolle päin.

Päivi asui alle kilometrin päässä rautatieasemasta. Sillä oli 80-neliöinen kerrostalohuoneisto. Tuntui, että se oli yhdelle ihmiselle aika paljon, mutta sisään päästyäni huomasin, että asunto näytti oikein mukavalta. Ensimmäisenä näkyi makuuhuone, käytävän toisella puolella oli toinen makuuhuone ja edessäpäin oli keittiö, työhuone ja perällä kajasti iso olohuone. Kun vilkaisin tarkemmin toista makuuhuonetta, näin pöydillä dildoja, käsirautoja, sauvoja, kuulia ynnä muita leluja. Tunsin kuinka veitikka housuissani alkoi herätä.

Päivi saattoi mut olkkariin ja istuuduttiin sohvalle. Olohuone oli iso ja siellä oli paljon kukkasia ja muita kasveja. Nurkassa jökötti vielä akvaariokin.

– Hei, jottei sua jännittäis, niin mä käyn vaihtamassa vähän mukavampaa päälle. Ei näissä farkuissa jaksa kotona heilua, Päivi hymyili ja meni makuuhuoneeseensa. Oikeassahan se oli, kyllä mua edelleen vähän jännitti.

Kauaa ei kerennyt kulua, kun Päivi tuli takaisin. Päällä oli mustat stay up -sukkahousut ja push up -rintsikat. Posliiniksi ajettu alapää oli täysin paljas. Näky oli todella seksikäs.

– Jos tää sais sut vähän rentoutumaan, Päivi sanoi ja tuli istumaan syliini. Ei tässä enää jaksanut jännittää, kiihottuminen korvasi sitä tilaa. Päivi avasi farkkujeni napit ja laittoi hiljalleen käden housuihini.

– Täällähän aletaan heräilemään vähitellen.

Ja niin sitä alettiinkin. Hiljalleen housuni tippuivat kokonaan ja Päivin käsi hyväili hiljalleen penistäni. Tiesin jo nyt, että olin löytänyt mahtavan leikkikaverin.

Siirryimme makuuhuoneeseen, jossa oli seksileluja. Päivi laski minut makaamaan sängylle ja alkoi hyväillä minua suullaan. Vuosien kokemus tuntui heti. En ollut ikinä saanut näin hyvää suuseksiä. Kauaa siitä en kuitenkaan saanut nauttia, kun Päivi nousi ylös ja siirtyi istumaan makuuhuoneen pöydälle levittäen molemmat kauniit reikänsä näkyvilleni. Näin kuinka Päivin vaosta tippui kiimanesteitä. En ollut ainut, joka tästä nautti.

Päivi otti pöydältä vibraattorin ja rupesi hyväilemään itseään pöydällä edessäni. Näky oli jotain aivan mahtavan ja uskomattoman väliltä. Hiljalleen vibra työntyi koko mitaltaan Päivin vakoon sisään ja ulos. Samalla sormet hieroivat klitorista. En malttanut itsekään pysyä paikallani, vaan annoin käteni hieroa valtikkaani samaan tahtiin kuin Päivi liikutteli sauvaansa.

– Jätä sä vaan se sun sauva rauhaan, Päivi virnisti ja otti pöydältä lisää leluja käsittelyyn: – Mä tulen kohta hoitelemaan kyllä sut.

Päivi levitti näkymänsä aivan levälleen ja laittoi liukuvoidetta pyllyreikänsä ympärille. Miten ihana kiimainen vanhempi nainen tuossa edessäni olikaan. Toinen käsi alkoi saman tien työnnellä pepputappia paikalleen. Näky oli niin kiihottavan irstas, että teki pahaa, etten saanut olla omassa kangessani kiinni. Tappi upposi silmieni edessä pyllyyn nopeasti ja Päivi nousi pois pöydältä.

– No nyt katotaan sitten, että miten kauan sä kestät mun käsittelyssä, nainen sanoi ja alkoi sitoa strap-on-dildoa lantiolleen. Vaaleanpunainen pamppu ei ollut suurimmasta päästä, pöydällä oli isompiakin, mutta olin ihan tyytyväinen, ettei Päivi ollut niitä ottanut käyttöön.

– No maistas nyt, miltä se tuntuu, Päivi kehotti ja toi dildon huulilleni. Lipaisin vähän. Kuminen mansikan maku tuli suuhun. – Otapas nyt kunnolla suuhun, Päivi hymyili ja toi sauvan nokkaa lähemmäs. Otin kärjen suuhuni ja aloin imeä, jolloin Päivi liikutteli dildoa edestakaisin hiljalleen. – No niin, paljon parempi, sain kiitokseksi, kun nainen siirtyi sängyn päähän lannedildon kanssa.

Päivi otti käteensä vähän liukuvoidetta ja rasvasi ensin dildon pään ja sitten koko sauvan. Katselin jännittyneenä, mitä tulisi tapahtumaan, vaikka tiesinhän minä, mitä Päivi minulle tekisi. Olimme puhuneet tästä jo viikkoja. Kädet nostivat jalkojani vähän ylöspäin ja tunsin, kuinka viileää liukuvoidetta osui peppuuni. Hiljaisin liikkein dildo alkoi upota sisääni. Päivi nytkytti tasaiseen tahtiin. Näin hänen silmistään, kuinka hän nautti tilanteesta. Pepussa oleva tappi varmasti lisäsi vielä nautintoa.

Oma veitikkakin heilui nautinnosta ja Päivi välillä runkkasikin sitä käsillään. Tämä kokemus oli minulle aivan uusi, joten en uskonut kestäväni kauaa ennen kuin laukeaisin. Eikä tilannetta yhtään auttanut, ettei Päivi pitänyt mitään taukoa, vaan nosti minut nopeasti nautinnon huipulle.

Olin laukeamaisillani, kun Päivi yhtäkkiä vetäytyi minusta ja jäi vain katselemaan minua. Sitten hän otti pöydältä vibraattorin käteensä ja kumartui hyväilemään minua suullaan. Samalla kun huulet pyörivät terskani ympärillä, tunsin kuinka vibraattori hieroi sulkijalihastani ja painautui väristen peppuuni.

Päivi oli todella taitava tehtävässään ja leijuin orgasmin kynnyksellä pitkään, mutta lopulta hän päätti päästää minut tuskastani ja antoi huuliensa pyöriä penikseni ympärillä niin kauan, että purkauduin täysin hänen suuhunsa. Päivin suupielet olivat aivan spermassa, mutta se ei tuntunut häiritsevän yhtään. Päivin naama oli hymyä täynnä.

– Eiköhän vaihdeta paikkoja, kuului komento – joskin se oli sanottu iloisesti. Nousin ylös sängyltä ja Päivi tiputti strap-oninsa pois ja siirtyi kontalleen petiin sekä sanoi, että komento oli nyt minulla. Näin kuinka pepputappi oli edelleen paikoillaan ja pimppi oli märkänä kuin aasi sateessa.

Aloin hyväillä Päivin vakoa hiljaa toisella kädellä ja toisella liikuttelin tapin hiljalleen pois pyllystä. Nyt kun pääsin katselemaan Päivin pyllyreikää läheltä, en voinut kuin ihastella, kuinka kaunis se oli. Se oli puhdas, karvaton ja säännöllisen pyöreä, kiihottava, pieni supisteleva kolo. Painoin sormen hiljalleen peppuun ja jatkoin Päivin hyväilyä molempien reikien kautta. Hiljaisesta voihkinnasta päätellen tämä tuntui hyvälle.

Vähän aikaa sormien kanssa leikittyäni käänsin Päivin makaamaan selälleen ja annoin kieleni päästä vauhtiin. Samalla otin lattialla lojuvan vibraattorin käteeni ja aloin hyväillä Päivin peppureikää sillä. Vaikka sulkijalihas antoi tottuneesti periksi, se piti sauvaa silti tiukassa otteessaan ja maksimoin naisen nautintoa. En voinut kuin ihailla, kuinka Päivi oli treenannut paikkansa ottamaan nautinnosta kaiken irti.

Tosin, vaikka Päivi tuntui olevan perillä kehonsa käyttäytymisestä, ei hänkään mahtanut sille minkään, että nautinto alkoi lähetä huippuaan ja orgasmi oli lähellä. Jatkoin vain rauhallisesti klitoriksen ja pimppihuulten nuolemista, samalla kun hieroin peppua vibraattorin hiljaisella värinällä. Huohotus kasvoi tasaiseen tahtiin ja kun pariin kertaan kävin vibralla vähän syvemmällä pyllyn uumenissa, oli Päivi valmis laukeamaan. Tunsin kuinka ejakulaationesteet syöksyivät suuhuni ja kuinka peppureikä supisteli sauvan ympärillä. Eipä tuntemistani opiskelijatytöistä kukaan ollut päässyt lähellekään näin kokonaisvaltaista orgasmia.

– Siinähän tuli kunnon alkupalat, Päivi sanoi tovin kuluttua noustessaan sängyltä.

– Alkupalat? Lisääkin on siis luvassa? kyselin uteliaana.

– Totta kai. Eihän tällaisesta vielä tule kuin entistä kiihottuneemmaksi. Kunnon tyydytykseen tarvitaan vielä paljon enemmän.

– No en mä ainakaan pane hanttin.

– Pane vaan, mutta pane mua, Päivi naurahti.

– Heh.

– Tuota, mitäs sä sanoisit, jos mä kävisin pyytämässä naapurista Marketan tänne mukaan? Se on vähän yli viiskymppinen ikisinkku ja mun vakituinen leikkikaveri, Päivi naurahti.

– No tuota, ei se kyllä mua haittaa, innostuin entisestäni. Päivi tuntui olevan niin kinky nainen, että mä tulisin kyllä toistekin sen luo, jos se vaan sille kävisi.

Päivi kävi soittamassa Marketan ovikelloa ja kohta molemmat naiset saapuivat sisään. Marketta oli, kuten Päivi oli sanonut, hieman sitä vanhempi nainen, mutta varsin tiukka pakkaus hänkin. Marketta oli selkeästi Päivia lyhyempi, olin itsekin häntä pidempi. Marketta oli hieman pyöreähkö myös, mutta en kokenut sitä yhtään pahana. Nainen oli oikein kiihottavan oloinen farkuissa ja t-paidassaan.

– Mä en ole tänään kerennytkään vielä käydä suihkussa, että meidän pitäisi varmaan aloittaa sieltä, Marketta aloitti sisään päästyään: – Esittäydytään sitten vaikka vasta, kun juodaan kahveja, nyt on vähän kiimainen olo, hän jatkoi vinkaten silmää. Tunsin olevani taivaassa.

Siirryimme suihkun puolelle. Päivilla oli isohko suihku, joten mahduimme kaikki helposti sisään. Sain ensin katsella, kuinka naiset pesivät toisensa. Marketta hieroi saippuaa käsiinsä ja rupesi käymään Päivia lävitse. Samalla kun kädet pesivät pakaroita, kieli hieroi nännejä koviksi. Hetken kuluttua oli vuoronvaihto ja Päivi pesi vastavuoroisesti Markettaa, joka nojasi seinään ja pyllisti Päivia kohti. Olin aivan haltioissani, kun Päivi hieroi hellästi saippuaa Marketan peppureiälle ja pesi sen putipuhtaaksi. Tämä ei tuntunut Marketalle riittävän, vaan hän hiljalleen käsillään levitti pakaroitaan ja Päivi tuntui ymmärtävän vihjeen, kävi polvilleen ja painoi kielensä vasten Marketan pyllyä. Kuulin selkeän voihkauksen ja päätin mennä mukaan.

Tartuin Marketan rintoihin takaapäin ja pyöräytin nännit sormieni väliin. Ilmeisesti Päivin käsittely oli tehnyt jo tehtävänsä, koska Marketan nännit olivat kovat kuin suuret puolukat. Päivi pyörähti lattialla ympäri ja otti elimeni käsittelyynsä ja hyväili sitä suullaan hetken, jonka jälkeen hän ohjasi sitä kohti Marketan pyllyreikää. Pelkän kiiman ja syljen voimin työnnyin hiljalleen peppuun ja tunsin, kuinka Marketan nännit kovettuivat entisestään. Päivi siirtyi nuolemaan pimppiä ja hyväilemään itseään käsillään.

Marketta työnsi takamustaan sitä kovemmin minua vasten, mitä syvemmälle pyrin työntymään hänen peppuunsa. Päivilla näytti olevan vaikeuksia pysyä Marketan tahdissa mukana, mutta Markettaa itseään se ei tuntunut haittaavan. Voihkinta lisääntyi koko ajan ja lopulta huuto oli aika äänekäs, kun Marketta laukesi. Vetäydyin itse hiljalleen pyllystä – laukeaisin sitten paremmalla ajalla.

Marketta lepäsi tovin suihkun seinää vasten, kääntyi sitten minua kohti ja pesi kaluni puhtaaksi. Siirryimme kaikki sen jälkeen kuivattelemaan.

– Sä et olekaan yhtään hullumpaa poikaa löytänyt, Marketta vinkkasi silmää Päiville.

– Tällä kertaa on vain parasta tarjolla, Päivi naurahti. Punastuin hieman naisten puheesta.

– Eiköhän siirrytä kammarin puolelle, Marketta tokaisi, heitti pyyhkeen penkille ja kipitteli alasti ulos kylpyhuoneesta. Päivi ja minä lähdimme perään.

Marketta oli jo kerennyt sängylle makoilemaan ja oli näköjään ottanut yhden kaksipäisen dildon kaverikseen. Dildon pää hyväili Marketan vakoa, kun astuimme huoneeseen. Päiville ei tarvinnut sanoa mitään. Hän nousi sängylle ja upotti dildon toisen pään pilluunsa. Jäin katsomaan näkyä ihmeissäni. En voinut uskoa, että tämä oli todella totta. Aikuiset naiset naivat edessäni tupladildolla.

Rohkaisin mieleni ja kävelin Marketan viereen. Pikkuveikka oli rohkaissut itsensä jo aiemmin, joten Marketta toi suutaan lähemmäs ja lipaisi terskaani. Astuin vielä askeleen lähemmäs ja komeuteni upposi naisen huulien väliin kuin lusikka muusiin. Marketta todella tiesi, mitä teki. Hän hyväili kielellään penistäni paremmin kuin olin koskaan uskaltanut edes kuvitella. Ei kestänyt kauaa, kun purkauduin Marketan suuhun. Nainen ei ollut moksiskaan, vaan nieli kaiken ja jatkoi Päivin kanssa nauttimisesta.

– Kyllä säkin saat sitä strap-onia käyttää, Päivi vinkkasi, kun olin tointunut orgasmista.
Otin pöydältä beigen keskikokoisen lannedildon ja sidoin sen jalkojen ja vyötärön ympärille. Minut valtasi todella kiihottava ja dominoiva mielentila, kun astelin Päivin viereen. Nainen ei aikaillut, vaan nappasi dildon suuhunsa ja imi sitä kuin ei olisi suuhunsa mitään koskaan saanutkaan. Samalla Marketta nousi ratsastamaan Päivin päälle. Olin heti mukana juonessa ja siirryin Marketan taakse ja painoin dildon hiljalleen kohti Marketan peppua. Eivätpä tainneet naiset tässäkään leikissä olla ensimmäistä kertaa. Marketta levitti pakaroittan ja laittoi hieman liukuvoidetta pyllyreiälle ja ohjasi patukan sisäänsä.

Päivi otti Marketan makaamaan päälleen ja työnnyimme tahdissa Markettaan sen, minkä pystyimme. Näky ja tunne oli todella irstas. Marketta voihki, kun dildot täyttivät molempia reikiä, välillä vuoronperään, välillä yhtä aikaa. Pikkuveikkakin alkoi kiihottua, mutta ajatukset täytyi pitää kurissa. Ei strap-onin alla ollut tilaa kunnon erektiolle.

Panimme Markettaa pitkän aikaa ja hiljaa, mutta tasaisesti. Marketasta aisti, että huippu alkoi lähestyä. Otin välillä dildon ulos Marketan pepusta ja hyvälin sormin sulkijalihaksen valtakuntaa ja sen jälkeen työnnyin taas syvälle sisään. Päivi nuoli Marketan rintoja ja hyväili klitorista sormin. Aistin kuinka Marketta nautti tästä, välillä hän puristi sulkijalihastaan sormieni ympärille antaen itselleen vielä hivenen ekstranautintoa. Kun orgasmi alkoi lähennellä, nopeutimme Päivin kanssa tahtia ja näin, kuinka Marketta alkoi täristä ja yhtäkkiä pillu sylki nesteitään Päivin päälle ja Marketta kaatui voihkien sängylle.

– Voi jumalauta! Helvetti, mikä pano, Marketta sanoi muutaman minuutin kuluttua: – Nyt otetaan kyllä kahvit ja sitten vasta jatketaan.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *